Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992.)

18.12.2008

Joulukertomus


Kaksi kertomusta: Auroran jouluaatto ja joulupäivä vuonna 1903 Torontossa. Aurora on lähtenyt etsimään lehtimiesisäänsä, joka oli karkotettu Suomen suuriruhtinaskunnasta sortovuosien aikana.







Auroran joulupäivä kartanossa


Kulkuset kilisevät vielä jouluaamunakin Auroran unessa. Aurora ajaa punaisessa kukkakoristeisessa reessä lämpimän ryijyn alla isän ja äidin välissä matkalla joulukirkkoon lumen peittämän järven poikki. Talojen ikkunoilla loistavat kynttilät. Lukemattomat kullanväriset kiemuraiset kynttiläkruunut säteilevät kirkossa, Aurora heiluttaa päätänsä, katsoo silmät sirrillään, valot sulautuvat yhteen.
- Aurora, on aika lähteä kotiin, äiti sanoo ja taputtaa pehmeällä kädellään Auroran poskea.
- Aurora, herää! Mary ravisteli Auroraa hereille lyhty kädessään. - Työt odottavat.
- Mary, luulin, että sinä olit äiti.
- Voi, sinua tyttöparkaa, Mary sanoi, istuutui sängyn laidalle ja silitti Auroran tukkaa.

Aurora oli nähnyt taas unta Suomesta ja lapsuudestansa, mutta ne olivat kaukana poissa. Edessä oli vuoden raskain työpäivä. Niin oli Mary eilen sanonut. Työt alkoivat aamusiivouksella. Nyt ei saanut olla pölyhiukkastakaan. Monta metriä korkea mänty seisoi tuoksuvana keskellä salia täpötäynnä koristeita. Auroran kodin joulukuusi hopeanauhoineen, olkikoristeineen, kuusenkaramelleineen ja paperisine latvatähtineen olisi näyttänyt nukkavierulta sen rinnalla.

Korkean joulupuun latvasta tuijotti Auroraa iso enkelinukke sinisine lasisilmineen. Sen läpikuultavat tyllisiivet huojuivat hieman, kun lämmin ilma nousi ylöspäin, ja vaaleansininen silkkimekko kahisi. Enkelin alapuolella riippui koristeina pieniä puisia rumpalipoikia, lampaita, nukkeja, viulua sekä huilua soittavia kerubeja ja pitsireunaisia paperitötteröitä, jotka olivat täynnä makeisia.

Puuhun oli ripustettu myös lahjoja: värikkäitä silkkihuiveja, seitinohuita pitsikoristeisia nenäliinoja, viuhkoja, helminauhoja ja muutamia pieniä kirjoja. Koristeiden väliin oli pujotettu kulta- ja hopeanauhaa, ja oksille oli ripoteltu kimaltelevaa hopeasadetta, joka sai joulupuun loistamaan kuin pyrstötähti. Puun alla oli röykkiöittäin lahjapaketteja, jotka oli kääritty kulta- ja hopeapaperiin ja sidottu leveillä silkkinauhoilla.

Hovimestari ja taloudenhoitaja olivat koristelleet joulupuun edellisenä iltana. He olivat laittaneet pöydille hopeisia ja kristallisia vateja, jotka olivat täynnä pähkinöitä ja hedelmiä kekoina. Flyygelin päällä oli korillinen tuoksuvia kieloja ja hyasintteja. Joululaulujen nuotit odottivat juhlapäivän alkamista. Tässä huoneessa vietettäisiin täydellinen joulu, ajatteli Aurora.

Aurora siveli koskettimia. Aamusiivous oli tehty. Loppupäivän hän viettäisi keittiössä tiskaten, sillä jouluna syötäisiin entistä useammin ja liattaisiin vielä enemmän astioita kuin muina päivinä. Kun Aurora tuli jouluiltana väsyneenä huoneeseensa, hän näki vuoteensa päällä ison paketin. Se oli Vanessalta. Hän avasi sinisen rusettinauhan ja repi nopeasti lahjapaperin auki - sisällä oli kaunis vaaleansininen mekko. Sen väri oli Alice blue, josta he olivat Vanessan kanssa puhuneet - samanlaista sinistä kuin presidentti Rooseveltin ainoalla tyttärellä Alicella oli tapana käyttää.

Aurora päätti laittaa uuden mekon ylleen tapaninpäivänä, sillä se olisi palvelijain juhlapäivä. Silloin hän voisi sujauttaa myös lahjaksi ostamansa pienet runokirjat Vanessalle ja Thomasille. Mollylle olivat Mary ja Aurora valmistaneet rouva Jonesin kanssa uusia talvivaatteita. Aurora oli tehnyt lämpimät lapaset, jotta Molly voisi tehdä hänen kanssaan lumiukon sitten kun tulisi lunta.

Otteet ovat kirjastani "Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991, 2. p. 1992, julk. Kirjapaja. Julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen. Copyright Pirkko Anna Amnell
ja
Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. Yhteispainos Aurora 1-3. 2014

Joulukissa : Jouluaatto vuonna 1903 Torontossa ajurin perheessä. Totta ja mielikuvitusta.  (Kotikissat-blogissani)

26.11.2008

Wulffin kulman joulupukki


Old Santa Claus looks at modern Helsinki
Originally uploaded by amnellanna

Tämä joulupukki seisoi ennen joka joulu Argoksen talon kulmassa Wulffin myymälän ikkunassa. Samalla paikalla on nyt kahvila. Joulupukki on päässyt katselemaan maailman menoa Stockmannin tavaratalon Esplanadin puoleisen oven vierestä.

En tiedä, kuinka vanha tämä joulupukki on, mutta siinä on vanhan ajan tunnelmaa. Se on mekaaninen joulupukki ja nyökytti ennen päätään lapsille ja aikuisille, jotka tulivat sitä katsomaan pitkien matkojen takaa maaseudultakin.

Kun meidän lapset olivat pieniä, kävimme joulun aikaan joka ilta katsomassa Wulffin kulman joulupukkia.

24.11.2008

Luminen Helsinki 1900-luvun alussa


Helsinki lumimyrskyn jälkeen marraskuussa 2008.
Lunta oli katoilla näissä taloissa 1900-luvun alussakin. Vasemmalla ns Ohranan talo(1888) ja Kihlmanin talo (1898) Korkeavuorenkadulla. Helsingissä olivat talvet siihen aikaan kylmiä ja lumisia.

Luminen Helsinki 1900-luvun alussa (Blogisisko-blogissani).

23.11.2008

Joulupukki ajelulla

Joulupukki ajelulla

Photo: Anna Amnell
Joulupukki ajelulla hevoskyydillä-
Klikkaa kuvaa ja katso muitakin joulukadun avaus -kuvia.

Spadina House ja Aurora-kirjat



Matti Amnellin kuvitelma Aurora-kirjojen Vaahteralaaksosta. Kirjassa talo on oikealta nimeltään Ruusulaakso. Laaksossa kasvoi vaahteroita, ja nimi Ruusulaakso tulee nimestä Rosedale, joka oli aikoinaan mahtava viktoriaanistyylinen kartano Torontossa.

Tämän blogin jouluinen näkymä on Torontossa sijaitsevan Spadina House-nimisen museon pienestä vierashuoneesta, jossa talon rouva otti aikoinaan vastaan vieraita. Tämä huone esiintyy Aurora-kirjoissa.

Käynti Spadina-museossa oli alkuna Aurora-sarjalle. Mielikuvitukseni lähti liikkeeelle. Näin mielessäni kuin värillisenä liikkuvana hologrammina kuvan nuoresta tytöstä pyyhkimässä pölyjä Spadinan salissa. Kuka oli tämä tyttö? Hän näytti suomalaiselta. Kävin usein Spadinassa ja samoihin aikoihin (1984) kirjoitin Kotilieteen laajaa artikkelia Viktorian tyylistä. Luin hyvin paljon ja kävin museoissa myös Yhdysvaltojen puolella. Kun palasimme Suomeen, syntyivät vähitellen nuortenkirjat, jotka kuvaavat Suomesta Bobrikovin aikana karkotetun kuvitteellisen kasvitieteilijän ja hänen kuvitteellisen teini-ikäisen tyttärensä elämänvaiheita.

Sijoitin talon silloisen Toronton kotimme lähellä olevan laakson reunalle ja muutin sen tyypilliseksi viktoriaaniseksi taloksi, sillä Spadina ei sopinut ulkoapäin 1900-luvun alun taloksi. Spadinahan on sekoitus eri aikakausien tyylejä: viktoriaaninen, edwardiaaninen, Art Deco jne 1930-luvulle asti.

Käytin talon salia selllaisenaan. Onhan se Kanadan hienoin viktoriaaninen sali. (Remontoitu vuonna 2010)
 Myös kasvihuone, edellä mainittu vierashuone, ruokasali ja alakerrassa oleva keittiö ovat mukana muunneltuina. Spadinan puutarha oli jo 1980-luvun lopulla suurin piirtein Edwardin aikaisessa tyylissä.

Minulle oli kovasti apua suvun erään jäsenen kirjasta, jossa hän kertoi talon historiasta. Säilytin nimen Austin, vaikka kirjojeni suku on muutoin täysin erilainen, vielä varakkaampi kuin Toronton Spadinan Austinit.

Talon nimi tulee intiaanien kielestä, joka tarkoittaa lähinnä rinnettä. Kirjan laakso o yhdistelmä useista Toronton laaksoista. Eräs laakso oli lähellä kotiamme, ja kävimme siellä usein kävelemässä.

Wikipediaan on ilmestynyt artikkeli Spadinasta. Siellä voi nähdä ison kuvan
kartanomuseosta.

Täällä video, josta näkee talon ulkoapäin ja puutarhan. Olen käyttänyt suurta parveketta kirjoissani, sieltä Aurora kopistelee flyygelin päällä olevaa liinaa. Suuren parvekkeen takana on palmuhuone, jonka olen kuvannut sellaisenaan. Se on tärkeä paikka kirjassa Aurora ja villikyyhkysten aika. Spadina House Museum - puutarha ja talo ulkoapäin. Lasista katosta ei ollut vielä 1900-luvun alussa.

22.11.2008

Tyttö ja kirjat




Aikuinen nainen palaa usein mielessään lapsuutensa tyttökirjoihin. Kuvattu Helsingin Stockmannin tyttö, kirja ja teddykarhut -ikkunasta.
Miten minusta tuli lukija: Aivot ja lukeminen.
Nainen lukijana. Ullakko oli oma lukupaikkani.

31.10.2008

Lohikäärme pujahtaa kirjaan


Toronto_1984_January_041, originally uploaded by Brin d'Acier.
Toronton Yliopiston arvokkaan University Colllegen porraskaiteessa on tämä lohikäärme. Sen kuvasi Aurora-kirjojen kuvittaja Matti Amnell opiskellessaan University Collegessa.

Aurora ja Mary tekevät aamusiivousta:

- Mikäs sinua naurattaa? Mary kysyi. Muistakin, ettet hihitä, kun mennään lakaisemaan paraatiportaita. Rouva on herkkäuninen ja valittaa, että vaikka hänellä on korvatulpat korvissaan, hän herää meidän harjojemme rapinaan.
Kyllähän Aurora tiesi, että tässä talossa piti olla aina hiljaa. Hän otti kengät jalastaan ja hiipi Maryn jäljessä sukkasillaan portaita ylös. Polvillaan kontaten he harjasivat portaita peittävän maton pehmeällä harjalla. Sitten he pyyhkivät huolellisesti pölyt sorvatuista kaidepuista. Porraskaiteen alapäähän oli kaiverrettu lohikäärme, jolla oli kiemurainen häntä. Mary inhosi sitä ja käänsi kasvonsa poispäin, kun Aurora siveli kauniisti veistettyä lohikäärmettä pölyrätillään hitaasti ja hartaasti.

Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991 (2. painos 1992)
Vaahteralaakson Aurora 2014 (yhteispainos)

Tämä lohikäärme on mukana myös kirjassa Aurora ja Molly, jossa siitä on Matin tekemä piirroskuva.

24.10.2008

Ruskaa Torontossa


Toronto_1983_October_047, originally uploaded by Brin d'Acier.
Toronton yliopiston University College huokuu 1800-luvun ja jopa keskiajan tunnelmaa rakennustyylissään. Kirjojeni kuvittaja Matti Amnell (Jr) opiskeli tässä yliopistossa.

10.10.2008

Helsinki 1900-luvun alussa


Helsinki_2008_10_07_0396
Originally uploaded by Brin d'Acier

Kuvan otti kesällä 2008 Matti Amnell, Aurora-kirjojen kuvittaja. klikkaa kuvaa ja käy katsomassa sitä suurempana.

5.10.2008

Aurora Pariisissa



Aurora asuu Pariisissa opiskellessaan Luxemburgin puiston lähellä olevassa amerikkalaisessa tyttöjen asuntolassa, samassa jossa tyttäreni asui Sorbonnessa opiskellessaan.

Ensimmäisessä Aurora-kirjassa Thomas Austin opiskelee Pariisissa. Toisessa Aurora opiskelee taidetta Ateneumissa Helsingissä ja saa palkinnoksi kalastaja-aiheisesta Punavuori-maalauksestaan stipendin Pariisiin.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa kolmanneksi kirja "Aurora Pariisissa", jossa kihloissa olevat Aurora ja Thomas opiskelevat Pariisissa. Se olisi ollut suuritöinen kirja, kokopäivätyön ohella en sitä olisi jaksanut kirjoittaa. Sitten lama söi Aurora-kirjojen jatkumisen. Toista Aurora-kirjaa piti jo lyhentää, jotta säästyisi paperia!

Minulla on matkalaukullinen aineistoa 1900-luvun alun Pariisista. Ehkä kirjoitan vielä sen kirjan. Sekä tyttäreni että poikani ovat opiskelleet Pariisissa, samoin miniäni. Pariisi on osa meidän perheen elämää, sillä lapset kävivät meidän vielä Suomessa asuessamme ranskalaista koulua.

Ennen Kanadaan lähtöä olimme koko perhe yhdessä myös Pariisissa sanomassa hyvästit Euroopalle - niin kuin luulimme - ja asuimme Rue des Ecoles-kadun varrella erään hotellin ylimmässä kerroksessa. Yhtäkkiä avoimesta ikkunasta kuului kovaa meteliä. Ryntäsimme kaikki ikkunaan. Ihmiset huusivat "Au voleur! Au voleur!" ja ajoivat takaa mustabaskerista miestä.

- Ihan niin kuin meidän ranskan kirjassa, huokasi 12-vuotias tyttäremme onnellisena.

Haluatko kokeilla, miltä tuntuu puhua ranskaa? Kuuntele tavallisimpien ilmausten ääntämistä ilmaiseksi. Kuuntelemalla oppii parhaiten. Muista, että kertaus ja toisto ovat kielen oppimisessa tärkeää.

Thomas Pariisissa


Pariisi 1903  (kuva)

Thomas Austin on Euroopan matkalla nuoren enonsa Edwardin kanssa vuonna 1903.

Tekstinäyte kirjastani Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991 (2.painos 1992) ja Yhteisniden Vaahteralaakson Aurora 2015:

Pariisi oli Thomasille tuhannen ja yhden yön maailma. Hän rakasti kaikkea Pariisissa. Aamuisin hän heräsi katukauppiaitten huutoihin ja avasi ranskalaiset ikkunat selkoselälleen. Hän hotkaisi maitokahvin ja voisarvet ja kiiruhti torille, joka oli täynnä värejä, tuoksuja, ääniä ja muotoja. Mestarikokit olivat tulleet sinne jo aamuvarhain valitsemaan ravintolaansa parhaat kalat, vihannekset ja hedelmät.

Pieni musta luonnoslehtiö taskussa ja Baedeker* kainalossa Thomas puikkelehti Pariisin uusilla leveillä bulevardeilla, jotka olivat puolen päivän aikaan täynnä ratsastajia, hevosrattaita, hevosten vetämiä monikerroksisia raitiotievaunuja ja jopa kimaltelevia bensiinintuoksuisia automobiileja, jotka kiehtoivat varsinkin Edwardia.

Thomas ajoi polkupyörällä Boulognen metsässä ja käveli Seinen rannalla etsien lempikirjojaan vanhojen kirjojen myyntikojuista. Hän osti kuumia kastanjoita katukauppiaalta ja ajoi kahden hevosen vetämässä raitiotievaunussa Montmartrelle. Hän piirsi siellä kuvia tuulimyllyistä ja nuorista pariisittarista, jotka asettivat kukkakimppuja sen pienen talon portaille, jossa Taiteilijaelämää-oopperan sankarittaren Mimi Pinsonin kerrottiin eläneen.

Thomasia kiehtoi kiihkeä jännitys Pariisin taidegallerioissa, joissa oli aina jotain uutta ja kapinallista nähtävänä. Hän vietti päiväkausia Louvressa, piirsi ja käveli huoneesta toiseen. Taiteilijakorttelien kahviloissa istuessaan hän sai olla juuri se ihminen, joksi hän oli syntynyt. Hän tunsi itsensä kylläkin sivistymättömäksi ja kömpelöksi tyylikkäitten ja terävä-älyisten pariisilaisten elämää seuratessaan, mutta viihtyi siitä huolimatta paremmin eurooppalaisten kuin maanmiestensä parissa.



Valokuvia 1900-luvun alun Pariisista (maailmannäyttely 1900)

Baedeker* = Pariisin matkaopas

Pariisi


Paris_1988_January_074
Originally uploaded by Brin d'Acier

Pariisissa ovat opiskelleet monet suomalaiset taiteilijat. Kuvia Pariisista, Aurora-kirjojen kuvittajan lempikaupungista.
http://www.flickr.com/photos/brindacier/sets/72157606628752183/

30.9.2008

Megan Follows on minulle Anna



Kevin Sullivanin "Anne of Green Gables" -elokuvien Anna on kanadalainen Megan Follows. Olen ottanut digikuvan valokuvasta, jonka sain Sullivan filmiyhtiöltä.

Anna-kirjat ja Aurora-kirjat. Mitä yhteistä? Kanada ja aikakausi.

Muut kirjoitukset Lucy Maud Montgomerysta - klikkaa hänen nimeään tämä tekstin alla.

29.9.2008

Florewood plantation Museum



Florewood Plantation -kansio

Kuvat: Matti Amnell

Florewood Plantation, päärakennus. Tämä entinen plantaasi oli aikaisemmin 1850-luvun museona. Siellä saattoi tutustua puuvillan viljelyyn, elämään 1800-luvun tilalla aikana, jolloin orjuus oli vielä voimassa Etelä-Valloissa. Vuonna 2004 tämä ulkomuseo suljettiin ja huonekalut ja esineet myytiin huutokaupalla.

Olimme Torontossa asuessamme koko perhe vuonna 1986 pitkällä automatkalla, joka ulottui Missisipin vartta New Orleansiin asti.
Makuuhuone

Opas eli Plantaasin koulun opettaja luokassaan

23.9.2008

Säveltäjän työhuone

 


19. ja 20. vuosisadan vaihteen koti Zagrebissa. Kroatialaisen säveltäjän Ivan pl. [von] Zajc'in työhuone. Zagrebin kaupunginmuseo.
Posted by Picasa

21.9.2008

Sofiankatu, Helsinki. Katumuseo



Sofiankatu on Aleksanterinkadun ja Pohjois-Esplanadin välissä. Lähdemme liikkeelle Aleksin puolelta mukulakivikatua kohti Kauppatoria.









Zagrebin kaupunginmuseo

Zagreb City Museum


Olin vuosi sitten Kroatiassa ja Slovenissa ja otin siellä satoja valokuvia. Päinvastoin kuin Suomessa museoissa saa siellä valokuvata, ilman salamaa tietenkin. Kun olimme hyvin kiinnostuneita kaupunginmuseon mekaanisista soittimista (music box, musical box, carillon a music), museovirkailija jopa soitti meille niitä!

Olen laittanut näitä kuvia useisiin blogeihini, aiheista riippuen; nukkekotiblogiin, käsityöblogiin, Lucia Olavintytär -blogiin (keskiaika ja 1500-luku) ja tähän blogiin 1800-lukua ja 1900-luvun alkua koskevat kuvat.

Laitan vielä ainakin seuraavat aiheet: valokuvaamossa ja kampaamossa (ks Blogisisko 3), huonekaluja, rakennuksia-

Nämä kuvat on otettu nopeasti dokumentointimielessä. Jos haluat, voit lainata niitä ei-kaupallisiin tarkoituksiin esim blogiisi, kunhan mainitset kuvaajan eli minut.

Lisäys 2011. Viime vuonna huomasimme, että kuvaus ei ollut enää sallittua. Museo oli muutenkin muuttunut muodollisemmaksi.
Posted by Picasa

Vanhan ajan levysoitin

 


Zagrebin kaupunginmuseo
Posted by Picasa

Mekaaninen soitin








 


Zagrebin kaupunginmuseo
carillon a music (music box, musical box)

Posted by Picasa

Mekaaninen soitin

 


Zagreb, kaupunginmuseo

Klikkaa kuva suuremmaksi!
Posted by Picasa

Vanhan ajan radio

 


Zagreb, kaupunginmuseo
Posted by Picasa

Musiikkia ennen



Mekaaninen soitin, josta saatiin piamomusiikkia. Tällaisia oli mm Amerikassa saluunoissa ja hotelleissa. Tämä on kuvattu Zagrebin kaupunginmusossa, jossa niitä on useita. On ihmeellinen tunnelma, kun saa kuunnella näitä sadan vuoden takaisia mekaanisia soittimia.

Kuunneltiin musiikkia ennenkin 2

 


Zagrebin kaupunginmuseossa kuvattu
Posted by Picasa

Kuunneltiin musiikkia ennenkin

 


Kuvattu Zagrebin kaupunginmuseossa
Posted by Picasa

18.9.2008

Nuori Eino Leino herättää tunteita

100

Eino Leinon patsas Helsingissä Esplanadin puistossa. Lauri Leppänen 1953. Kuva: Anna Amnell


Helsinki 1905


Aurora riensi torin poikki ja pitkin Etelä-Esplanadia, jossa kyyhötti vielä pari puutaloa ylpeitten kivilinnojen lomassa.
- Kato, Eino Leino rouvansa kanssa, kuuli Aurora jonkun kuiskaavan takanaan.

Vastaan tuli käsikynkkää kävelevä nuoripari, joka näytti olevan kaikkien mielenkiinnon kohde. Nainen oli kaunis, hänellä oli mantelinmuotoiset silmät, hienosti kaartuva suu ja tukka "tumma kuin yö" niin kuin Leino oli itse jossain kirjoittanut. Se oli Freya Schoultz, jonka kanssa nuori runoilija oli mennyt äskettäin naimisiin kolmen vuoden kihlausajan jälkeen.

Eino Leino itse ei ollut koreudella pilattu. Hän oli pulleanaamainen, ja vaatteet jotenkin roikkuivat hänen päällään. Mutta mikä tyyni ja rauhallinen ilme, niin lämmin ja valoisa! Tuolta näyttää siis mies, joka tietää olevansa nero, ajatteli Aurora.

Olgan olisi pitänyt nähdä tämä. Hänhän jumaloi Leinon runoja, lausui niitä ääneen ja oli jopa alkanut käyttää Eino Leinon sanontoja.

--

Tyttöjen huoneessa Olga oli lukemassa kuten aina.
- Olga, mitä sinä luet? Ai, Eino Leinoa taas, Aurora sanoi, kun Olga ei vastannut mitään.

- Minä olen ajatellut, miltä Eino Leino näyttää, Olga sanoi äkkiä innostuen. - Hän on varmaankin pitkä ja hoikka, vähän tsaarin näköinen.

- Olga, ensinnäkin tsaari on ikivanha, melkein neljäkymmentä vuotta. Eino Leino on vain vähän vanhempi kuin Rudolf-serkkumme.

- Tarkoitin vain silmiä, sellaiset isot haaveelliset silmät niin kuin tsaarilla, mutta kyömynenä, sanoi Olga. - Ei pieni nykerö niin kuin tsaarilla.

- Olga, Aurora sanoi ja veti varovasti hattuneulan nutturastaan, - Eino Leino on pieni, paksu ja ainakin minun mielestäni myös nykerönenäinen. Hänellä on lisäksi pienet tihrusilmät. Näin hänet äsken torilla.

- Sinä olet ilkeä! Olga huusi ja tönäisten Auroraa juoksi ulos huoneesta Eino Leinon runokirja rintaansa vasten painettuna.

- Älä koskaan tyrki ihmistä, jolla on hattuneula kädessään. Se on terävä kuin murha-ase! huusi Aurora hänen peräänsä.

Mutta Olga ei kuullut enää. Hän oli sulkeutunut kylpyhuoneeseen ja potki raivostuneena peltistä kuhneammetta.

Wilhelmiina ja Jenny ryntäsivät paikalle.
- Mitä hirveetä elämätä täällä pietään! huusi keittäjä-Wilhelmiina tuimana. - Heti poes sieltä! Herrakin herree kesken iltapäeväuniaan.

Olga tuli kylpyhuoneesta posket punaisina hehkuen, käveli suoraan tyttöjenhuoneeseen Auroran ohi, meni sänkynsä päälle ja kääntyi selin.

- Eikö sovita? yritti Aurora lepytellä Olgaa ovelta.

Olga katsoi Auroraan silmät vihaisesti viirulla, nappasi suklaarasian pöydältään ja huusi: - Ei koskaan, senkin amerikkalainen!

Ote kirjastani "Aurora ja Pietarin serkut" (1993), joka kertoo Amerikasta palanneen Auroran ja hänen serkkunsa Olgan lukuvuodesta 1905-1906 Helsingissä. Yhteisnide Vaahteralaakson Aurora 2015

Eino Leino oli saanut työpaikan Päivälehdestä vuonna 1899. Hän kirjoitti lehteen pakinoita sekä kirjallisuus- ja teatteriarvosteluja. Hän meni naimisiin ensimmäisen vaimonsa Freya Schoultzin kanssa vuonna 1905 ja sai hänen kanssaan ainoan tyttärensä Helkan. Eya Helka Leinolla ei ollut jälkeläisiä.

17.9.2008

Siirtolaisia Amerikassa: Frank McCourt

Ennen aikaan siirtolaiseksi lähtö merkitsi yleensä lopullista eroa sukulaisista ja ystävistä. Näin kertoo amerikanirlantilainen kirjailija Frank McCourt (synt. 1931), joka lähti 19-vuotiaana Irlannista Amerikkaan:

"Äiti on sitä mieltä, että meidän pitää järjestää pienet juhlat lähtöäni edeltävänä iltana. Ennen vanhaankin järjestettiin juhlat aina kun joku läksi Ameriikkaan. Amerikka oli niin kaukana, että juhla nimitettiinkin Amerikan valvojaisiksi, koska sukulaiset eivät odottaneet lähtijää enää milloinkaan tässä elämässä tapaavansa."
Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli, sivut 390-391. 1997 (Alkuteos: Angela's Ashes 1996) Suom. Juhani Lindholm

Frank McCourt oli syntynyt Amerikassa, mutta perhe muutti takaisin Irlantiin. Frank eli järkyttävän köyhän irlantilaisen lapsuuden, jota hän kuvaa kirjassaan "Seitsemännen portaan enkeli", josta on tehty myös elokuva. McCourt matkusti Corkista "Irish Oak" -nimisellä laivalla, ja matka kesti yhdeksän päivää.

Frank McCourt opiskeli Yhdysvalloissa opettajaksi ja toimi englannin-ja kirjallisuudenopettajana New Yorkissa.

Hän on kirjoittanut myös lastenkirjan, joulukirjan "Angela and Baby Jesus", jossa 6-vuotias Angela [McCourtin äiti lapsena] on huolissaan siitä, miten Jeesus-vauva tarkenee seimessä, kun kirkossa on kylmää ja kosteaa. Ei ole edes huopaa peitteenä..

(valvojaiset= wake. Hautajaisia edeltävänä yönä järjestetty tilaisuus, jossa kerrotaan vainajan elämästä, muistellaan häntä, itketään ja nauretaan. Tällaisia tilaisuuksia on monissa kulttuureissa, esimerkiksi Suomen romaneilla. Irlannin katolisten valvojaiset ovat ehkä kaikkein kuuluisimmat. Niissä yhtyvät vainajan muisteluun katolinen uskonto ja railakas ilonpito.)

15.9.2008

Tarinamaanantai 48: Loiskis. Kengät mereen


Tarinamaanantai 49: NUmeron on 49!

Monet matkustajista nousivat vakavina laivan uumenista. Myrskyinen matka oli ollut heille kuin painajainen. Jotkut päättivät, että eivät koskaan enää astu jalallaankaan laivan kannelle, jos tästä matkasta elävänä selviävät. He pitivät kädestä kiinni kalpeita lapsiaan ja takertuivat vähäisiin matkatavaroihinsa. Hievahtamatta he seisoivat kannella ja odottivat, miltä näyttäisi tuo kauan odotettu Amerikan maa.

Kanadan maahan se oli, sillä oltiin tulossa Quebeciin, josta junat veisivät eri puolille Kanadaa ja Yhdysvaltoja. Aurora, Iida ja Milma seisoivat kannella muitten tyttöjen joukossa.



Kaunis Liina Vainionpää

Kaunis Liina Vainionpää otti kassistaan esille aivan uudet kiiltävän mustat, nyöritettävät nahkakengät. Hän riisui vanhat kenkänsä, laittoi uudet tilalle ja heitti vanhat kengät laivan laidan yli huutaen:

- Nyt vanhat ronttoset mereen! Tämä tyttö astuu Ameriikan maalle uusissa kengissä.




Liinan kengät lensivät kaaressa mereen, ja monet osoittivat nauraen Liinaa. Silloin kävi tuulenpuuska, ja Liinalta lensi ilmaan hieno tekokukilla, harsoilla ja sulilla koristettu hattu, jota hän oli varjellut koko matkan ajan.

- Käskekää kapteenin pysäyttää laiva! Siellä menee minun hattuni. Minä en halua mennä huivi päässä Ameriikkaan. Liina huusi itkun ja naurun sekaisella äänellä.

Kun tultiin satamaan, oli märkää, ja Liinan uudet kengät menivät savisiksi. Hän talsi kurassa sadatellen huonoa onneaan.

- Ei kannata olla liian turhamainen, kuiskasi Milma vahingoniloisena. Hän oli kadehtinut koko matkan ajan Liinan hienoja vaatteita.

. - Tytöt sanovat, että Liina on rikkaan talon ainoa tyttö. Sillä on mukana lampaannahkaiset villavällytkin. Se suuttui vanhempiinsa ja lähti siksi Ameriikkaan.

Ote kirjastani "Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991 (2. painos 1992)

Millainen oli 1900-luvun alun hattu?

8.9.2008

Anna-kirjojen ja Aurora-kirjojen maailmat



Lucy Maud Montgomeryn ensimmäisen Anna-kirjan ensipainos vuodelta 1908. Kustantaja: L. C. Page & Co. Kirja ilmestyi kesäkuussa 1908. 429 sivua. Lucy Maud Montgomery (30.11.1874 Cavendish - 24.4.1942 Toronto) julkaisi tämän jälkeen yhteensä 20 kirjaa, niistä 11 Anna-sarjaa.

Uskon, että tärkein lahja, jonka olen saanut Lucy Maud Montgomeryn kirjoista, on muisto siitä ilosta, jota hänen kirjojensa lukeminen tuotti minulle lapsena. Se on ollut osaltaan innostamassa minua kirjoittamaan lapsille. Tunnen kiitollisuuden lisäksi syvää myötätuntoa ajatellessani hänen elämäänsä, josta sain tietää vasta aikuisena. Mutta en usko, että hänen kirjansa olisivat vaikuttaneet muutoin kirjoittamiini tyttökirjoihin.

Monille suomalaisille käsite tyttökirja taitaa merkitä Lucy Maud Montgomeryn Anna- ja Runotyttö-kirjoja. Kun toinen nimellä Pirkko Pekkarinen kirjoittamani Aurora-kirja ilmestyi syksyllä 1993, luin muutaman kuukauden kuluttua Helsingin Sanomista kirja-arvostelun, joka alkoi:

"Aurora-sarja mukailee Puolenkuun Emiliaa ja Vihervaaran Annaa ja onnistuu siinä melko mukavasti.--" (Suvi Ahola: Rakkautta ja sortoa. HS/Kulttuuri 13.3.1994)

En tiennyt, olisiko minun pitänyt ilahtua vai loukkaantua. Tuo kirjani kertoo nimittäin vuoden 1905 Helsingistä - ja muut Aurora-kirjanikin Torontosta, jossa Montgomery tosin asui puolet elämästään, mutta kirjoitti siitä vain muutaman luvun yhteen tyttökirjaan, jonka päähenkilö kaipaa pois Torontosta Prinssi Edwardin saarelle ja pääseekin sinne. Hän kirjoitti kuitenkin Toronton lähellä ja Torontossa neljää ensimmäistä kirjaa vaille kaikki kirjansa, kannet ja ilmestymisvuodet täällä.)

Olin lukenut Anna- ja Runotyttö -kirjat viimeksi koululaisena, vuosikymmeniä sitten. Luulin kirjoittaneeni itsenäisesti 1900-luvun alun Torontosta ja Suomesta kahden kulttuurin näkökulmasta. (Samalla tavalla minun sanotaan saaneen vaikutteita Utrion "Vendelasta", jota en ole nähnyt vielä tänä päivänäkään.)

Tiesihän Suvi Aholakin, että olin asunut vuosikymmenen Pohjois-Amerikassa, sillä hän oli ensimmäisen kirjani julkistamistilaisuudessa, jossa siitä kerroin ja mainitaanhan se kirjojen takakannessakin. Liisi Huhtalan ensimmäisestä Aurora-kirjasta kirjoittaman arvostelun hauska otsikko oli  "Anna-kirjojen maailmasta" (HS 20.12,1991). Aurora-kirjat kertovat kuitenkin viktoriaanis-edwardiaanisesta 1900-luvun alun Torontosta vuosina 1903-1905, jolloin Montgomery oli jo yli 30-vuotias ja asui Prinssi Edwardin saarella, kaukana Torontosta. Hänen lapsuutensa ja kouluvuotensa osuivat 1880-luvulle monen tuhannen kilometrin päähän Torontosta. Sinne hän palaa kirjoissaan yhä uudestaan muutettuuaan miehensä kanssa vuonna 1911 Ontarioon, aluksi Toronton lähellä olevaan pieneen Leaskdaleen ja sitten Norvaliin ja lopulta Torontoon.

Esikuvani kirjoittamisessa olivat siihen aikaan enemmänkin englantilaiset klassikot kuten Jane Austen tai E.M. Foster. Englantilainen kirjallisuus yleensäkin oli minulle kovin tuttua ja läheistä jo silloin, koska se oli ollut erikoisaiheenani Helsingin yliopistossa estetiikan opinnoissa, ja pääaineeni oli englantilainen filologia, mikä merkitsi englanninkieliseen kirjallisuuteen perehtymistä. Poikani opiskeli Toronton yliopistossa muun muassa luovaa kirjoittamista, ja innostuin lukemaan kirjoittamisen oppaita, joita oli runsaasti saatavana kirjakaupoissa.

Lucy Maud Montgomeryn kirjat kuvaavat hänen omaa aikaansa, joten niitä ei voida pitää historiallisina nuortenkirjoina. Hän kirjoitti lähinnä omien muistojensa ja havaintojensa perusteella. Mutta kun nykyajan kirjailija kuvaa 1900-luvun alkua, hän joutuu turvautumaan historiallisiin lähdeteoksiin, sanoma- ja aikauslehtiin, väitöskirjoihin ja muuhun tietokirjallisuuteen, maalauksiin, elokuviin, musiikkiin, valokuviin ja museoiden kokoelmiin. Aikalaisten kirjeet, romaanit ja runot voivat myös auttaa, mutta Montgomeryn 1800-luvun lopun Prinssi Edwardin saarten kuvauksista ei olisi ollut minulle hyötyä.


Jotain yhteistä: Palmuhuone kanadalaisessa kartanomuseossa oli alkuna Aurora-kirjoilleni.  Kun näin sen, keksin juonen kirjaan, joka oli vasta kolmas Aurora-kirja (kuvassa Matti Amnellin kuva kirjan kantta varten.).  Oli hauskaa nähdä sama palmuhuone oli yhtenä tapahtumapaikkana Anna-TV-sarjassa.

Kerron Aurora-kirjoissa Kanadasta, jonka tunnen, laaksosta, jossa olen ollut kävelyllä lukemattomia kertoja, josta olen pitänyt luontopäiväkirjaa, puista, kasveista ja eläimistä, vuodenaikojen ja sään vaihteluista, taloista, joissa kävin, vaatteista, huonekaluista ja koriste-esineistä, joita näin museoissa, helteestä, jonka koin. Kerron Toronton luonnosta, eläimistä ja rakennuksista, 1900-luvun alun maailmasta.

Kanadassa sain ensi kerran tietää siitä, millainen ihminen oli Anna-kirjojen takana. Kanadalainen pappi, joka kävi pohjoisamerikkalaiseen tyyliin heti ensimmäisenä viikkona toivottamassa meidät tervetulleeksi uuteen kotikaupunkiimme, kertoi minulle heti alkuun, että Lucy Maud Montgomery oli ollut esimerkillinen papinrouva, tehnyt kotikäyntejä ennätysmäärän, valmistanut käsitöitä myyjäisiin jne. Hän arveli viisaasti, että Montgomery olisi sopiva yhteinen keskustelunaihe, sillä koko sivistynyt maailmahan tuntee Montgomeryn, josta Kanada on ylpeä.

Vuosina 1985 ja 1987 ilmestyivät ensimmäiset Lucy Maud Montgomeryn päiväkirjat. Ne herättivät kohua, sillä aurinkoisena supernaisena pidetty maailmankuulu kirjailija olikin elänyt miltei kahtia jakautunutta elämää loputtomien velvollisuuksien, aviomiehen salassa pidetyn sairauden ja kirjailijantyön ristipaineessa, mikä oli lopulta murtava hänet. Lehtiotsikot kertoivat "Revealing the Woman Behind Anne", "Anne's author faced darkness".

1980-luvun lopulla tulivat kanadalaisen Sullivanin Anna-kirjoista tekemät TV-sarjat, sain filmiyhtiöltä valokuvia, joita olen käyttänyt lehtijuttuihini. Olen lukenut Montgomeryn päiväkirjoja sitä mukaa kun niitä on ilmestynyt. Kirjoitin hänestä Suomeen kaksi lehtijuttua jo 1980-luvulla, toisen hänen lapsuudestaan Prinssi Edwardin saarella ja toisen Toronton ajoilta. Maud Montgomery (hän inhosi nimeä Lucy), viralliselta nimeltään Mrs Ewan Macdonald, asui viimeiset vuotensa Torontossa.

Samaan aikaan eli Torontossa toinenkin maailmankuulu kirjailija, nimittäin Mazo de la Roche, joka oli tullut hyvin rikkaaksi Jalna-kirjoillaan ja palannut kotimaahansa Lontoosta sotaa pakoon. Montgomery ei rikastunut edes elokuvista, sillä kokemattomuuttaan hän oli myynyt ensimmäisen eli kaikkein suosituimmaksi tulleen kirjansa kaikin oikeuksin (!) bostonilaiselle kustantajalle. Hänen tapauksensa vaikutti siihen, että kirjailijoilta ei voida enää vaatia vastaavaa.

"Ihan oikea runotyttö". Julkaistu: Koululainen.1987: 12, s. 8-9.

Lucy Maud Montgomery aikuisena. Lehtijuttuna "Lucy Maud Montgomery, oman aikansa supernainen. Anna-kirjojen äiti itse eli tuskaista kaksoiselämää." – Askel. 1989: 9, s. 36-38.

Kaisa Ikola kertoo ihkauusista Vihervaaran Anna-filmauksista ja antaa linkkejä.
L. M. Montgomery Institute  (Prinssi Edwardin saari)
Lucy Maud Montgomery Society of Ontario 

5.9.2008

Monenlaista lämpöä

Tyypillinen viktoriaaninen kartano. Vaahteralaakson kartano. Kuvitus: Matti Amnell

Salin kummassakin päässä oli valkoinen marmoritakka ja kultakehyksinen peili. Aurora kurkisti peiliin ja näki itsensä samalla aikaa sekä siitä että huoneen toisessa päässä olevasta peilistä. Peilimaailman loputtomissa saleissa hän pyyhki loputtomia pölyjä. Jäisikö hän tänne loppuiäkseen? Isästä ei ollut kuulunut vieläkään mitään.

- Minä menen nyt siivoamaan herran työhuoneen ja herrain biljardihuoneen, kuiskasi Mary. - Siivoa sinä salonki ja muista pyyhkiä kunnolla pölyt myös kirjastosta.
- Kyllä varmasti, vastasi Aurora ja meni salonkiin.

Salonki näytti hämyisältä avaran salin jälkeen, sillä aamuaurinko pääsi tunkeutumaan sinne vain vitivalkoisten pitsiverhojen ja paksujen tummanpunaisten samettiverhojen sivuilta. Tummanpunaiset satiinibrokadin peittämät seinät olivat täynnä maalauksia ja valokuvia kauniissa kehyksissä. Huonetta kiersivät sirot sohvat ja sen keskellä oli pyöreä pöytä. Perjantaisin talon rouva otti vastaan vieraat tässä kaupungin kauneimmaksi sanotussa salongissa.

Aurora veti samettiverhot syrjään ja katsoi laaksoon, jossa oli tavannut pojan. Ikkunalauta oli marmoria ja sen alla oli kultamaalilla sivelty lämpöpatterinsuojus, jossa oli simpukoita ja kukkaseppeleitä. Salin patterinsuojuksissa oli saniaisten keskellä oravia ja pöllöjä. Eräässä patterissa käärme oli käynyt oravan kimppuun. Aurora tunsi itsensä orvoksi ja köyhäksi kuin Tuhkimo ja siirtyi huokaisten kirjastoon.

Hänelle tulivat mieleen pitkät lämpimät kesäpäivät, jolloin hän istui lukemassa kotinsa verannalla Suomessa.

Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991. (2. painos 1992)

Kirjojeni kartanon esikuvana on ollut osittain Spadina, tämä kartanomuseo Torontossa. Tekstissä on kuvaus Spadinan salista ja pienestä vierashuoneesta, jotka olen siirtänyt Vaahteralaaksoon.




Spadina House Museum, Toronto. Photo: Anna Amnell