11.7.2014

Aurora-kirjat ja siirtolaisuus Pohjois-Amerikkaan

Aurora banner 2

Matkustajia valtamerilaivan kannella. Siirtolaiset matkustivat vaatimattomammin Amerikkaan. Kuva: Dover.
"Aurora oli katsellut laivan kannelta herrasväkeä, joka meni toisen ja ensimmäisen luokan osastoihin. Hän tiesi, että siellä olisi hienot matot lattialla, verhot isoissa ikkunoissa ja kohteliaat tarjoilijat kantamassa pöytään herkullisia ruokia. Mutta mitäpä siitä. Matka olisi vain pieni vaiva."

Pohjoismaiden väestöstä noin 2.5 miljoonaa henkeä muutti Pohjois-Amerikkaan vuosina 1830-1930. Suomesta lähti Amerikkaan vuosina 1870-1929 noin 389000 siirtolaista, heistä 150 000 vuosina 1900-1909.  Vuosi 1902 oli Suomessa kaikkien aikojen siirtolaisuuden huippuvuosi.


Vaahteralaakson Aurora-yhteispainoksen (2014 syksy) ensimmäinen osa kertoo siitä, miten Aurora Koivu joutuu lähtemään Suomesta Kanadaan sortovuosien aikana vuonna 1903. 

http://aurorakirjat.blogspot.fi/2014/07/vaahteralaakson-aurora-on-yhteispainos.html

Kirjailija Anna-Maija Raittila kiinnitti huomionsa juuri tähän keskeiseen asiaan kirja-arvostelussaan joulukuussa 1991:


"- Aurora, Vaahteralaakson tyttö on monitasoinen nuorisokirja. Se alkaa tahallisen hitaasti, haukan leijaillessa kanadalaisen laakson yllä joskus vuosisatamme alkuvuosina. Mutta juuri alun levollisuus sai minut kiinnostumaan - ja seuraamaan suomalaisen murrosikäisen tytön seikkailua Amerikan siirtolaisuuden ja koko pohjoista pallonpuoliskoa kouraisseen sosiaalisen mullistuksen keskellä. 


Auroran vanhemmat ovat kuuluneet itsenäisyyttään valmistelevan Suomen sivistyneistöön, toimittajaisä on radikaalisuutensa takia joutunut maanpakoon Atlantin taa, äiti on kuollut -- [Aurora] liittyy naapuritalon palvelustytön kanssa maastamuuttajien vellovaan joukkoon--"


Anna-Maija Raittila: Kirja Aurora-tytöstä antaa paljon tietoa. Kotimaa 17.12.1991 (kirja-arvostelu kirjasta Aurora - vaahteralaakson tyttö 1991, 2. painos 1992)


http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/02/28/amerikansuomalaiset-kultaa-vuolemassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti