Aurora on siirtolainen ja paluumuuttaja

Eräänä päivänä hakkasin Torontossa keittiön pöydän ääressä punaista kirjoituskonettani ja näin mielessäni kolmiulotteisena, kuin monivärisenä hologrammina vaalean tytön, joka pyyhki pölyjä viktoriaanisessa kartanossa. Annoin tytölle nimen Aurora ja aloin kirjoittaa. Muutimme takaisin Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen ja jatkoin kirjaani uudesta suomalaisesta Aurorasta, sortovuosien tytöstä, joka joutuu muuttamaan vuonna 1903 Kanadaan etsimään Suomesta karkotettua isäänsä. Syntyi Aurora vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992.)

17.9.2017

Historian elävöittämistä

agaatinvihreä

Viehättävä pari esitti Pietari Suuren ajan muotia Pietarissa.
Uudet värikollaasit 94: Agaatti
Valitsin agaatinvihreän värin
Nykypolitiikka tahtoo viedä välillä yöunetkin, mutta en anna sille kaikkea. Pietari ja muut kauniit paikat ja niiden kulttuuri kuuluvat koko maailmalle.

a green rococoo dress

Pietari, Eremitaasi  kevät 2014
Kaunis rokokooasu


5.9.2017

Elämää Hvitträskissä

Hvitträsk

Hvitträsk:. Rakennus on hienolla paikalla ja sisustus omaperäinen ja toisaalta aikakautensa peili.

Kuvakansioni Hvitträskistä ja joitakin Saarisen suunnittelemia huonekaluja ym (98 kuvaa)

Eliel Saarinen

Lue myös kiinnostava artikkeli  Rakkautta ja taiteilijaelämää Hvittäskissä Antiikki ja design -lehden blogista- Kaikki ei mennyt aivan niin kuin oli suunniteltu.
Museoviraston kuvat.

27.8.2017

Kupari oli ennen arvostettua

Kupariastiat suosittuja

Kirpputoripöydille laitetut esineet muodostavat kollaasin.

Suosituimmat Vaahteralaakson Aurora -blogissa

Viikin kartano

yli 11000 views muiden muassa seuraavissa:

Viikin kartano yli 11800 lukijaa
Viikin kartano, Helsinki
Alkujaan Latokartano (Kustaa Vaasan kuninkaankartanoita, 1550). Kuulunut Helsingin yliopistolle vuodesta 1931.



väentuvan kuisti

Viikin väentuvan kuisti


Jugend

 Jugend-ovi. Talo Kauppiaankadulla.
Valokuvauksellisen kauniin Kauppiaankadun varrella on monia kauniita Jugend/Art Nouveau -rakennuksia.
Katso muutkin kuvani, käy kävelyllä Katajannokalla
Jugendia Katajanokalla


Uusgoottinen huvimaja (huvimaja Aulangolla, ks kuva)


kaakeliuuneja 3-2013

Kaakeliuunit Katajanokalla 11000
Katso lisää kuvia



IMG_1750

Portti Raaseporissa
Keltaiset talot 11000
Helsingissä, Turussa, Raumalla, Raaseporissa jne

Hyvää joulua yli 900 views. Tämä oli yllätys minulle.

Villa Kivi (1890)
Villa Kivi elokuussa
Villa Kivestä, Helsingin kirjailijoiden talosta on muitakin kuvia. Klikkaa hakusanaa 'Villa Kivi'.

Sivut:Aurora-kirjoista sanottua (otteita kirja-arvosteluista 1990-luvulta ja tältä vuosituhannelta )





Uusin Aurora-kirja on yhteisnide, jossa on kuvia Aurora ja Molly -kirjastani ja "kirje lukijalle" kirjojen synnystä ym,

8.8.2017

140-vuotias IIsalmen kirkonkylän koulu



Iisalmen seudun ensimmäisen koulun 
Kirkonkylän koulun perustamisen 140-vuotisjuhla
13.8.2017 ALKAEN KLO 13
KIRKONSALMEN KIVIKOULULLA (Koulutie 4)

This wooden building was the first permant school (1877) in Iisalmi area, Finland. Before that the teacher held school for several weeks in different areas at the farms
Iisalmen kirkonkylään perustettiin koulu vuonna 1877. Vasta seuraavana vuonna perustettiin Iisalmen kaupunkiin koulu. Rakennuksen keskiosan oli rakennuttanut lukkari Hahl. Siihen rakennettiin sivuosat, joissa oli kummassakin luokka. Keskiosasta tuli johtajaopettajan asunto. Tätä ennen oli ollut vain kiertokouluja.
Katso hakusanoilla löytyvät muut kirjoitukset.




Ensimmäinen Iisalmen kirkonkylän kansakoulu Kirkonsalmelta päin kuvattuna. Tämä kaunis rakennus purettiin 1960-luvulla, ja tilalle rakennettiin uusi talo.


22-vuotias Aaro Pekkarinen

Aaro Pekkarinen  (1903-1975) oli melkein koko työuransa Iisalmen kirkonkylän koulun johtajaopettana, vuodet 1929 - 1964).




Kivikoulu 40-luvulla sota-aikana ja pitkäaikaisen johtajaopettajan Aaro Pekkarisen lapset Tuulikki, Kaija, Erkki ja Matti (joka otti vuonna 1988 perheensä kanssa käyttöön äitinsä opettaja Lempi Aurora Pekkarisen tyttönimen Amnell. )



Iisalmen kirkonkylän koulu: opettajat

Opettajat kahvitunnilla johtajaopettajan kotona - jonka työhuone oli myös opettajainhuone. On kevät 1938, puoli vuotta ennen talvisodan syttymistä.


Aaro Pekkarinen ja Aili Sihvonen

Johtajaopettaja ja opettaja Aili Sihvonen soittavat. Aili Sihvonen oli taitava pianisti ja opetti lukuisat iisalmelaiset koululaiset soittamaan piano. Hän oli mieheni Matin kummitäti ja antoi Matille soittotunteja yli 10 vuotta. (6-vuotiaasta asti)


Lempi Aurora Amnell

Lempi Aurora Amnell  (1904-1982) , jolta otin nimen Aurora-kirjojeni päähenkilölle.




Kivikoulu (1930) , 87 vuotta
Myöhemmin samalle laajalle tontille rakennettiin tämän kauniin puurakennuksen lisäksi "uusi koulu", kivirakennus (1930).
Tämä rakennus on hellyydellä kunnostettu Kivikouluthdistyksen toimesta.
Iisalmen Kirkonkylän koulun perustamisen 140-vuotisjuhla
Iisalmen seudun ensimmäisen koulun
Kirkonkylän koulun perustamisen 140-vuotisjuhla
13.8.2017 ALKAEN KLO 13
KIRKONSALMEN KIVIKOULULLA (Koulutie 4)
Juhlassa julkistetaan Kivikoulun historiikki
Keltainen koululaukku
Kahvitarjoilu
TERVETULOa!

31.7.2017

Haikon kartanossa 2017

Haikon kartanossa

Mieheni ottama kuva.
Haikosta on lisää kuvia Flickrin kansiostani. Alussa vanhemmat kuvat, lopussa nämä kännykkäkameralla otetut,  Löydät myös hakusanalla tästä blogista.
My Haikko photos


Haikon kartanon huvimaja

Huvimaja rehevänä. Flickrin albumissa on toinenkin kuva huvimajasta.

18.7.2017

Miten nuortenkirjat vaikuttavat lukijaan?



He käyvät soittotunneilla, kuuntelevat gramofonilla Tonava kaunoista ja menevät katsomaan mykkäelokuvia.

Lapsena luetun kirjan vaikutuksen huomaa myöhemmin, ehkä vasta aikuisena. Vaikuttajan ei tarvitse olla yksi kirjan henkilöistä, se voi olla ihmisryhmä. Tällaisia olivat helsinkiläiset yhteiskoululaiset Mary Marckin Eeva-kirjoissa. Heidän joukossaan oli kaksi tyttöä, joilla oli kirjailijanhaaveita kuten minullakin jo lapsena, mutta en millään tavalla samaistunut heihin.

Luin Eeva-kirjat koululaisena, nähtävästi kansakoulussa ja oppikoulun ala-asteella. Lukaisin ne ehkä myöhemminkin, kun pikkusiskoni lukivat niitä. Pidin niissä kuvatusta koululaisten välisestä ystävyydestä ja taloudellisesti sekä emotionaalisesti turvallisesta kotielämästä. Mary Marckin kirjojen Helsinki sekä keskiluokan ja yläluokan tilavat kodit olivat eskapismia, mutta myös rohkaisevaa optimismia: jos käyn koulua, minäkin voin muuttaa Helsinkiin, minulla ja minun lapsillani voi olla samanlainen koti.

En halunnut lukea kirjoja köyhistä pula-ajan tytöistä, jotka asuvat uneliaassa pikkukaupungissa ja käyvät tyttökoulua. Minusta olisi ollut hauskaa olla yhteiskoululainen ja asua Helsingissä. Tunsin, että pikkukaupungissa asuminen, köyhyys ja tyttökoulu typistivät maailmaani. ”On hauskaa käydä yhteiskoulua. Tyttökoulut tekevät ihmisen niin tympäiseväksi”, kirjoitti 14-vuotias Eeva Norma päiväkirjaansa. Kirjat olivat minulle ovi avaraan maailmaan.

American Field Service -vaihto-oppilasvuonna sain olla vuoden yhteiskoulussa ja Amerikkaan lähtiessäni kävin ensi kerran Helsingissä. Mary Marckin Eeva-kirjat olivat olleet minulle eskapismia pois pikkukaupungista. Matkustaessaan setänsä luo maaseudulle Eeva ajattelee, että siellä on ”Pieni surkea luminen asema”.  Hän pohtii: ”Tuntui kummalliselta ajatella, että noissa mökeissä asui ihmisiä, jotka vuodesta vuoteen istuivat täällä erämaassa ja näkivät sen muuttuvan valkeaksi ja sitten vihreäksi ja sitten taas valkeaksi ja katsoivat ulos pienistä ikkunoistaan junan kulkiessa ohi. – Ei, sellaista elämää hän ei kestäisi ainoatakaan päivää.” Samalla Eeva tajuaa, että hänen ihailemansa Topelius ei tarkoittanut Suomella Aleksanterinkatua vaan maaseutua.

Ensimmäinen maailmansota on käynnissä ensimmäisten Eeva-kirjojen ilmestyessä. Suomi on nuori, kun Mary Marckin Eevan luokka elää Helsingissä turvallista keskiluokan lasten elämää. He käyvät soittotunneilla, kuuntelevat gramofonilla Tonava kaunoista ja menevät katsomaan mykkäelokuvia. He ahmivat suklaata, käyvät Fazerilla syömässä leivoksia ja tekevät rekiretkiä maaseudulle. Insinöörin tyttö Eeva saa joululahjaksi kameran, mutta lahjat ovat yleensä omatekoisia ja vaatimattomia.

Nuoren valtion koululaisilla on energiaa ja optimismia, he ovat ihanteellisia ja isänmaallisia ja haaveilevat tekevänsä jaloja tekoja. He ovat reippaita ja ahkeria tyttöjä ja haluavat hankkia itselleen kunnon ammatin. Joku heistä haluaa kotiäidiksi, kaksi kirjailijaksi tai toimittajaksi. He suunnittelevat elämäänsä. Perhe on heille hyvin tärkeä.

Eeva-kirjojen keskeisiä asioita ovat Helsinki, oma koululuokka ja oma perhe. Helsinki on kuin yksi kirjan päähenkilöistä. Helsinkiläiset koululaiset matkustavat raitiovaunulla, menevät ”Kaivopuistoon nauttimaan luonnosta ja ”Helsinki säteili talvisen valkeana auringonpaisteessa”. Penkkareissa ”mentiin pitkin Espaa ja hurrattiin” aivan kuten nykyajan Helsingissäkin. Eeva ylistää Helsinkiä ja helsinkiläisiä: ”minä rakastan tuntemattomia helsinkiläisiäkin. Kun istun raitiotievaunussa enkä tunne siinä yhtään kasvoja, silloin elämä tuntuu salaperäiseltä ja ihanalta”. Hänen luokkatoverinsa Hertta on valmis vaihteluun: ”Joskus Helsinki on minusta kuin käsiraudat käsissäni ja nenäliina suussani”. Lyhyellä Lontoon matkallakin Eeva ja Hertta ovat kuitenkin sitä mieltä, että eivät tahtoisi elää muualla kuin Helsingissä.

He ovat oman aikansa nuoria, he kättelevät toisiaan, niiaavat aikuisille ja pitävät opettajista, jopa ihailevat heitä. He pohtivat yhteiskunnan epätasa-arvoa, mutta viktoriaaniseen tyyliin, jota on heidän hyväntekeväisyytensäkin. He edustavat yhteiskunnallisesti vain pientä prosenttia silloisesta Suomen kansasta, josta suurin osa asui maaseudulla ja sai toimeentulonsa maataloudesta. He tuntevat vain kesähuvila- ja kartanomaaseudun. Heidän kodeissaan on palveluskuntaa, johon suhtaudutaan ystävällisesti ja kohteliaasti mutta pitäen etäisyyttä, kuten meidän aikamme ihminen suhtautuu vaikkapa ravintolan henkilökuntaan.

Nuortenkutsuilla syödään voileipiä ja jäätelöä ja juodaan kahvia tai mehua. Siellä esitetään lausuntaa, laulua ja pianomusiikkia. Sähkövalo merkitsee vielä 1920-luvullakin romantiikkaa: ”Hertalla oli aivan kuin sähkövalaistus sisässään” Ossin mielestä ”Ei mikään ollut niin miehekästä ja oppinutta kuin vihreä kirjoituslamppu”.

Vihreäkupuinen kirjoituspöydän lamppu on noussut arvossaan, ja Eevan arvostama kodikkuuskin on nousussa pienin muutoksin: ”Huoneessa täytyy aina olla ihmisiä, jotka ompelevat, muuten ei siellä ole kodikasta. Herrat ovat aina kolkon näköisiä – ainakin ne, jotka eivät tupakoi”. Nämä tytöt olisivat rakastaneet käsityöblogeja. He kaipaavat vanhoissa romaaneissa esiintyvää ääneen lukemista, jota kaivataan nykyäänkin.

Vaikka nämä tytöt asuvat ”suloisessa” Helsingissä, heillä on kaukokaipuuta. Se oli muodissa 1920-luvulla. He haaveilevat valtamerilaivasta, jolla menisivät Amerikkaan keittäjäksi tai Chicagoon seikkailemaan ja jopa kaukaisesta Etelämeren saaresta, jossa he asuisivat ja heidän ihonvärinsä olisi musta. Monikulttuurisessa Viipurissa kasvanut Mary Marck, Kersti Bergroth, on ehkä osaltaan vaikuttanut siihen, että minulla ei ole ollut koskaan vaikeuksia yhdistää suomalaisuutta ja monikulttuurisuutta.


Eeva-kirjoissa on eräs ikävä piirre: Etta Penttilää kiusataan kaikissa sarjan kirjoissa lihavuudesta. Hänen kiusaajistaan pahinta, Harri Nevaa, ihaillaan. Harri on luokan köyhin. Vihjaako kirjailija siihen, että Harri kärsii alemmuudentunnetta varakkaitten luokkatovereitten joukossa ja etsii jotakin, jota voi pitää pahempana kuin köyhyys - lihavuutta? Koskeeko se myös hänen äitinsä lihavuutta? Ettaa ei puolusta kukaan muu kuin Etta itse väliin hyvinkin tomerasti. Mutta se ei riitä. Koulukiusaaminen jatkuu lukiossa ja vielä ylioppilaaksi tulon jälkeenkin.

Kun luin Eeva-kirjat uudestaan vuosikymmenien jälkeen, tajusin, että niistä on saattanut alkaa rakkauteni Helsinkiin. Se jatkui Mika Waltarin ja muiden Helsingin kuvaajien kirjoja lukiessa ja sai täyttymyksensä, kun asuttuani Helsingissä vuosikymmenet kirjoitin itsekin nuortenkirjoja, joista useimmissa on keskeisenä vanha Helsinki.

Tyttökirjat voivat kulkea mukana aikuisuuteen asti, olla kuin lapsuudenystävä, joka muistaa, millaisia olimme lapsina. Emme arvostele niitä ehkä yhtä ankarasti kuin muita kirjoja, emme vertaa niitä muihin parempiin, vaikka näemme niiden ilmeiset heikkoudet. Tunnemme kiitollisuutta siitä, että ne auttoivat meitä pienen matkan kohti aikuisuutta.

Kersti Bergroth oli 29-vuotias julkaistessaan ensimmäisen nuortenkirjansa ja 73-vuotias, kun viimeinen koululaisromaani Kerhon seikkailuja ilmestyi. Hän kirjoitti muistelmansa 87-vuotiaana. Näin Kersti Bergroth on esimerkki kirjailijasta, jolla on pitkä ura, mutta hän rohkaisee myös niitä, jotka ovat aloittaneet keski-iässä. Nykyisenä aikana, jolloin kirjailijatkin elävät yhä vanhemmiksi, Bergrothin kaltainen kirjailija on kannustava esimerkki.

 Anna Amnell: Yhteiskoululaisia Helsingissä. - Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat. Avain 2013. Luvussa Kersti Bergroth (Mary Marck)/Lukijat kertovat, sivut 72-76.
Tämä on luettavissa myös toisessa blogissani (weebly)

17.7.2017

Kirjoitan divaanilla

Pushkin reclining on a divan
Pushkin kirjoitti divaanilla. Niin minäkin. En ole siis sohvaperuna vaan divaaniavokado. Otin kuvan venäläisen taiteen museossa Pietarissa.
Täällä kuvia Pushkin-museosta ja samasta museosta toisena vuonna käydessämme.

13.6.2017

Katse alas tornista Ljubljanaan

The Piper's Tower, Ljubljana

Sankarillisin tekoni: kiipesin ylös tähän 400 metriä korkeaan torniin. Mitä näinkään?

Lovely Ljubljana

kauniin kaupungin, jossa olen ollut kahdesti, sillä sinne pääsee tunnissa junalla Zagrebista. (2007 ja 2010)


Lovely Ljubljana

Slovenian pääkaupungin (273 kuvaa)

Ljubljana Dragon Bridge

Lohikäärmesillan kaupunki (panorama and details)
Piper's tower, Ljubljana, Slovenia (katso panorama)
Ensimmäinen torni 1544, uusi torni 1848, 400 m korkea

Katse alas
http://pienilintu.blogspot.fi/2017/06/katse-alas-makrotex.html



31.5.2017

Aurora on pakolainen


Kun kerroin Torontossa perhelääkärillemme - joka oli myös pienen juutalaisen seurakunnan rabbi - että olen alkanut kirjoittaa kirjaa 1900-luvun alun Kanadasta ja Suomesta, hän ihmetteli, miksi en kirjoittanut siitä ajasta eli 1980-luvusta, jolloin asuin Kanadassa. En osannut silloin vastata hänelle. Luulen, että Nelson Mandelan tyttären Makin tapaaminen oli ratkaiseva. Kerroin hänelle, että oli aika jolloin Suomestakin karkotettiin ihmisiä, oli suomalaisia pakolaisia. Tarkoitin sortovuosia. Suomen ja Venäjän love-hate-suhde kiehtoo minua. Niin lähellä, niin kaukana. Aurora on venäläisen äidin ja suomalaisen isän tytär.
Yhteisnidettä saa myös E-kirjana
BoD:lta ym nettikaupoista

2.5.2017

Kevät Adrianmeren rannalla

Kroatia

Trogir, pieni keskiaikainen kaupunki. Kroatia toukokuussa 2010
makrokuvat kevät


Flowers in the ruins

Kevätkukkia ja antiikin rauniot. Keisari Diokletianuksen linnan muurien keskelle syntyi kaupunki, jossa asutaan edelleen. Split, Kroatia toukokuu 2010.


Keisarin puutarha

Keisarilla oli kaunis puutarha, jota hän hoiti innokkaasti. Hän oli kotoisin Illyriasta, joka on osa nykyistä Kroatiaa. (Vrt. Illyrian kuningaskunta 1816-49)

Keisarin puutarha 2

Kevät rauniopuutarhassa.

30.4.2017

Hauskaa vappua!



Ivan Timiriasevin kuva 1900-luvun alun vapusta.

Vuonna 1905 suomalaiset olivat yksimielisiä


 


Eetu Isto's painting Attack was extremely popular in Finland in the beginning of 20th century. Photo: Anna Amnell

Vuoden 1905 suurlakkoa muistellaan Suomessa harvemmin. Silloin suomalaiset olivat yksimielisiä ja halusivat edetä rauhanomaisesti.

Eetu Iston "Hyökkäys" oli 1900-luvun alun kuuluisin ja suosituin suomalainen maalaus. Se pelastettiin sensuurin kynsistä, vietiin rullalle käärittynä Ruotsiin, jossa siitä painettiin julisteita. Ne levisivät suurin piirtein joka kotiin Suomen suuriruhtinaskunnassa. Kirjassani Aurora ja Pietarin serkut (1993) Auroran serkku Ottilia kuljettaa julisteita Ruotsista korsettinsa sisällä.

Samaa maalausta käytettiin monilla tavoin, esim kortteina ja vaikkapa puuterirasiaan kaiverrettuna.

 Aurora ja Pietarin serkut -kirjani kuvaa suurlakkovuotta paluumuuttajakoulutyön Olgan ja taideopiskelija Auroran näkökulmasta. Lopussa suomalaiset  juhlivat Senaatintorilla näin:

 " Kun [marraskuun manifestin] julistus oli luettu Senaatin portailta, kajahti riemuhuuto, miehet ottivat lakit päästään, ja laulettiin Maamme-laulu ja virsi. Sitten käveltiin Porilaisten marssin tahdissa kotiin."

 Kotona Bulevardin puutalossa  Olga kysyy tätinsä mieheltä, vanhalta kaartin ratsumestarilta, miksi kaikki eivät olleet iloisia Senaatintorilla, eivät ottaneet edes hattua päästään.

 " - Ne olivat sosialisteja, kapteeni Kockin miehiä. He eivät olleet tyytyväisiä. Mutta se on kokonaan toinen juttu, sanoi Kasimir-setä vakavana. - Mutta toivokaamme, että kaikki jää tähän, ja mennään sovinnolla eteenpäin. Maamme ei ole ollut koskaan näin hyvässä asemassa."
Aurora ja Pietarin serkut
(Julkaisin kirjan nimellä Pirkko Pekkarinen)

 Kirjan julkistamistilaisuudessa minulle, vasta Kanadasta palanneelle naiselle täysin tuntematon nainen tuijotti minua vihaisesti pöydän toiselta puolen. Sain kuulla myöhemmin, että hän oli Helsingin Sanomain vasemmistolainen kirja-arvostelija. Hän kehottikin minua seuraavan kirjani kritiikissään kirjoittamaan "seuraavaksi kansalaissodasta".  Maaseutulehtien ym arvostelut olivat toisenlaisia, myönteisiä.

 En päässyt Kirjailijaliittoon ennen kuin vasta vuonna 1998, vaikka olin hakenut sinne monta kertaa samoilla kirjoilla.
 Erään kirjallisen järjestön tilaisuudessa minulle siihen asti täysin tuntematon vasemmistolainen kirjailija käyttäytyi verbaalisesti hyökkäävästi ja nälvi minua sen jälkeen jatkuvasti muissakin tilaisuuksissa. Päättelin sen jälkeen, että on parempi olla kotona ja seurustella ystävällisempien ihmisten kanssa.
 Yhteisnide  Vaahteralaakson Aurora 2015 BoD, myös e-kirjana
P.S. Kirjani tarkastavat aina asiantuntija. Tämän kirjan tarkasti eräs demaritutkija, joka oli tehnyt väitöskirjan 1900-luvun alun politiikasta.

26.4.2017

Aurora ja Molly


Kuvitettu lasten versio Aurorasta ja hänen ystävästään Mollysta, pienestä palvelustytöstä, joka haluaa oppia lukemaan.
Anna Amnell: Aurora ja Molly. 1999 (kuvitettu, helppolukuinen, kirjastoissa)
Tämä kirja oli ilmestyessään Helsingin Sanomien kymmenen myydyimmän kirjan listalla.

Ulkomainen adoptio on ollut suosittua Suomessakin. Lapsen maailma  muuttuu, kun hänet adoptoidaan turvallisiin olohin, hän saa huolenpitoa ja koulutusta. Vanhoina aikoina hyväsydämiset ihmiset ottivat orpoja tai kotoaan karanneita tai pois lähetettyjä lapsia kasvateiksi tai omiksi lapsikseen. 

Myös palvelijaksi pääseminen oli pelastus monelle lapselle.Tämän näkökohdan lapsityövoimaan opin historian luennoilla. Lapsityövoima oli tavallista 1900-luvun alussa. Kun tyttö pääsi palvelustytöksi, hän sai parempaa ruokaa kuin kotonaan. Se merkitsi usein nälkäkuolemalta pelastumista sekä tytölle itselleen että hänen pienille sisaruksilleen, sillä ruokittavien määrä kotona väheni ja usein tyttö antoi ainakin osan palkastaan kotiin. 


Palvelustyttö oppi laittamaan ruokaa ja hoitamaan kotia ja saattoi säästää rahaa tulevaa perhettään varten. Useimmat ihmiset kohtelivat palveluskuntaansa hyvin.

Lue lisää:
Orvot, suojatit, palvelustytöt
http://aurorakirjat.blogspot.fi/2015/03/aurora-ja-molly-orvot-suojatit-ja.html

"Kirjassa käydään läpi matka Helsinkiin, laivamatka Atlantin yli ja saapuminen maahan, joka ulottuu valtamerestä valtamerelle. - - Molly, kirjan toinen nimihenkilö on pieni, orpo piikatyttö, jonka suurin haave on oppia lukemaan. Molly on kömpelö ja arka, mutta Auroran ja Maryn hellässä hoivassa hän rohkaistuu ja oppii lukemaan. - - Aurora ja Molly saattaa innostaa nuorta lukijaa tarttumaan Aurorasta kertovaan trilogiaan ja sukeltamaan tyttökirjojen ihanaan maailmaan." Marketta Härkönen, Virikkeitä 1/99, s. 22. Ibby Finland.

"Lastenkirjallisuuden mittakaavassa Amnell onnistuu kuvaamaan luokkayhteiskunnan rujoutta siinä missä laaksomaiseman romanttista pehmeyttäkin." Loivamaa, Ismo: Nuortenkirjojen kevät oli ilmeeltään iloinen. – Ilkka 17.6.1999.

23.4.2017

9.4.2017

Viktorian aika on taas esillä



Tämä kirjoitussarja perustuu omaan lehtiartikkeliini. Pirkko Pekkarinen (= Pirkko Anna Amnell): Viktorian tyyli palaa jälleen. - Kotiliesi (maaliskuu/1985).

Koti oli tärkein asia Viktorian ajan ihmisille. Luin juuri suomalaisesta lehdestä, että tällaisena levottomana aikana kodin merkitys kasvaa. Näissä kirjoituksissani käsittelenkin nimenomaan viktoriaanista kotia. Olen siirtönyt artikkelin toisesta blogista ja linkit ja kuvat ovat kadonneet.


Viktoriaanisella tyylillä voidaan tarkoittaa kaikkea, mikä oli muodissa Englannissa ja Amerikassa kuningatar Viktorian hallitessa Englantia ja neljäsosaa maailman väestöstä vuosina 1837-1901.

Tosiasiassa tänä aikana oli vallalla useita tyylejä, jotka vaikuttivat samanaikaisesti. Elettiin kertaustyylien aikaa. Samanaikaisesti tapahtui teollistumisen läpimurto ja tehtiin paljon uusia keksintöjä. Poliittinen ja taloudellinen valta oli siirtynyt Euroopassa Napoleonin sotien jälkeen yläluokalta keskiluokalle, joka nyt ostajien enemmistönä saneli maun.

Viktorian ajan ihmiset haluisivat saada itselleen kaiken, mikä oli ollut ennen heitä. Huonekalujen suunnittelijat kopioivat, jäljittelivät ja yhdistelivät aineksia eri tyylilajeista välittämättä suuresti mittasuhteista tai tarkasta ajoittamisesta. He suorastaan villiintyivät teknologian mahdollisuuksista. Alettiin valmistaa sarjatuotantona tavaroita, joita vain harvat olivat voineet hankkia käsiteollisuuden aikana.

Maailmannäyttelyt ja mallikirjat tekivät uuden aikakauden tuotteet tunnetuiksi laajoille joukoille ja toivat paljon vaikutteita kaukaisistakin maista. Kaikissa sen ajan tuotteissa oli oma viktoriaaninen leimansa, mutta uutta luotiin vähän.

Tämä kirjoitussarja perustuu omaan lehtiartikkeliini. ( Pirkko Pekkarinen: Viktorian tyyli palaa jälleen. - Kotiliesi

Victorian costume movies. Suosittelen: esim. Viattomuuden aika, Bram Stoker's Dracula ja tietenkin Mrs. Brown.

Viktoriaaninen aika oli yltäkylläisyyden aikaa varakkaille, mutta köyhille usein slummeissa asumista ja yksitoikkoista työtä pienellä palkalla. Tuona aikana keksitty valokuvaus tuo eteemme vakavailmeiset ihmiset korkeissa huoneissaan. [Pitkän valotusajan vuoksi kuvattavan oli pysyttävä ilmeettömänä. ]

Nuo ihmiset olivat kiihkeän innostuneita teknologian saavutuksista, mutta samalla he tunsivat niistä myös suurta vastuuta. Ongelmana olivat suuret nälkäiset kansanjoukot, joiden pelättiin nousevan kapinaan ja vallankumoukseen. Tehtaat saastuttivat kaupunkien ilman, liikemaailma ja teollisuus koettiin rumana ja ihmistä raaistavana. Koko kulttuuri tuntui romahtavan.

Mies ja nainen

Kaiken tämän vastakohtana, puhtauden, sivistyksen ja moraalin vartijana, tuli olla kodin, josta tuli eräänlainen porvarillinen pyhäkkö. Sen luominen oli naisen tehtävänä. Ajalle tyypilliseen keskiajan ihailuun liittyi naisen palvonta.

Naiseen kohdistettiin suuret odotukset kulttuurin ja moraalin ylläpitäjänä, mutta hänelle annettiin vain mitätön koulutus. Maaseudulla keskiluokankin nainen teki työtä aamusta iltaan, mutta kaupunkien porvariskotien naisista tuli miehen statuksen joutilaita symboleja.

Miestä pidettiin villinä ja kesyttömänä, ja naisen tuli houkutella mies kotilieden lämpöön. Naisen piti vaikuttaa asioihin epäsuorasti. Hänen ainoat aseensa olivat kaunis ulkomuoto ja viihtyisä koti.

[lisäys myöhemmin: Mm. Agatha Christie on kertonut siitä, että naisilla saattoi olla hyvin suuri vaikutus yhteiskuntaan ja politiikkaan tällä epäsuoralla, epävirallisella tavalla. Vrt. "Viattomuuden aika" -elokuvan nuoren vaimon tilanne.]

kuvateksti:
Keskellä huonetta on paksun liinan peittämä pöytä, pöydällä valokuvia ja malja käyntikorteille. Kuvioita yhdisteltiin. Kaikkialla oli paljon valokuvia ja maalauksia. Takan reunalla on kuivattuja kukkia lasikuvun alla. Huom. pehmustettu keinutuoli.

Kodin keskipiste oli sali. Se kuvasi perheen varallisuutta, arvoa ja sivistystasoa. Usein salia käytettiin vain perhejuhliin, papin vierailuihin ja naisten kutsuihin. Viktoriaanista salia leimasi kodikkuus, yltäkylläisyys ja eksoottisuus.

Huonekalut olivat tummansävyisiä ja sirosti kaiverrettuja, hienosti kiillotettua ruusupuuta, pähkinäpuuta tai mahonkia, joskus sysimustaa ebenpuuta. Erityylisiä huonekaluja yhdisteltiin.

Sohvakaluston tulo

Keskeisenä oli salissa sohvakalusto, joka oli keksitty 1800-luvun alussa. Se oli usein uusrokokoota ja verhoiltu kirkkaanpunaisella satiinidamastilla. Suosittu oli myös kaarevalinjainen medaljonkiselustainen sohva, joka oli päällystetty kiiltävällä mustalla jouhikankaalla.

Pikkutuolien lisäksi sohvakalustoon kuuluivat ns. herran ja rouvan tuolit. Isännän tuolissa oli korkea selusta ja mukavat käsinojat. Se oli kuin valtaistuin. Emännän tuolissa ei ollut yleensä käsinojia, ja siinä oli matalampi selkänoja. Nainen istui tuolin reunalla leveine hameineen kädet sievästi sylissä tai ahkerasti käsityötä tehden.

Kotiin hankittiin jatkuvasti uutuuksia: pehmustettuja emmatuoleja, muhkeita turkkilaistyylisiä laiskanlinnoja rimpsuineen, kahden istuttavia sohvia (love seat), S-kirjaimen muotoisia rupattelusohvia (Tĕte-á-tĕte) ja "pyörtymissohvia" eli divaaneja, joille tiukkiin korsetteihin nyöritetty nainen sai vaipua huonosti tuuletetussa salissa.

Myös amerikkalaisten oma keksintö, keinutuoli, sai tuolloin pehmustukset ja hapsut verhokseen. Huonekaluja ei enää sijoitettu seinustoille, vaan huoneen keskelle seurusteluryhmiksi.

Sali oli täpötäynnä tavaraa

Oli kirjoituspöytää, kokoon taitettavia ja pieniä kääntölevypöytiä, käsityötelineitä, lintuhäkkejä, koruompelein koristettuja jakkaroita ja kaltevia "kihtipalleja". Vuosisadan puolivälissä tuli käyttöön soikea marmoripintainen kreikkalaistyylinen keskuspöytä, jossa oli tukeva tassuiksi laajentuva jalka. Pöydällä oli valkokupuinen kerosiinilamppu ja takan reunustalla Staffordshiren koirien välissä komeat kynttilänjalat. Kattokruunussa paloi kaasuvalo.

Uudet kemialliset menetelmät olivat luoneet aivan ennennäkemättömiä värisävyjä. Sisustuksessa olivat muotivärejä voimakkaan punaisen lisäksi luumu ja kastanja. Huoneet olivat hämäriä, sillä ikkunoissa riippuivat raskaat damasti-, silkki- ja pitsiverhot pitivät poissa kylmän mutta myös valon. Raitista ilmaa ja päivänvaloa ruvettiin arvostamaan vasta 1800-luvun lopulla.

Tervetuloa Viktoriaaniseen taloon huone huoneelta (salissa sohvakalusto)
Victorian parlour – 360 astetta (linkki ei toii enää)

Tavallisen keskiluokan perheen sali saattoi olla täyteen ahdettu.

Viktorian aika elää vielä ainakin Englannissa, jossa on paljon viktoriaanisia taloja. Niihin hankitaan aidon viktorian tyylin mukaisia huonekaluja.

Koti kuin museo

Viktoriaaninen koti oli kuin pienoismuseo, joka oli täynnä mitä ihmeellisimpiä esineitä eri puolilta maailmaa. Ajan suosituimpia huonekaluja olivat erilaiset hyllyköt (what not) ja kaapit koriste-esineitä varten.

Niissä saattoi nähdä lasisia paperipainoja, kuivatun venetsialaisen merihevosen, roomalaisen raunion pienoismallin, japanilaisia veistoksia, upeasti sidottuja ja kuvitettuja kirjoja, joita luettiin salissa.

Ajan uutuuksia olivat dagerrotypiakuvat ja perhevalokuvat, joita pidettiin salin pöydällä albumeissa sekä seinillä ja pöydillä pähkinäpuisissa soikeissa kehyksissä.

Tekstiilien paljous

Naisen tehtävänä oli verhota koneiden ja teollisuuden luomat kovat muodot eli peittää huoneen arkkitehtuuri ja huonekalujen mahdollisesti kauniitkin linjat tekstiileillä. Pianon ja pöytien päällä, takan reunustoilla ja verhotangoissa oli koruompeleita, turkkilaiskuvioisia liinoja ja tilkkutöitä.

Kaikkialla oli kasoittain raskasta brokadia, silkkitupsuja ja koristeellisia tyynyjä. Pienet pitsiset liinat suojelivat tuolien ja sohvien selustoja hiusvoiteelta, jota ilman arvonsatunteva viktoriaaninen herra ei astunut makuuhuoneestaan.

Lapsikuolleisuus oli yleistä kaikissa yhteiskuntaluokissa.Eksotiikka ja kuolema
Kaukaisista maista tuotujen koriste-esineiden lisäksi kodeissa suosittiin muutakin eksotiikkaa. Muuten yksinkertaiseen ruokasaliin emäntä saattoi maalata egyptiläisaiheisia kuvia sablonien avulla. Kaikissa huoneissa oli seinillä kuvia kaukaisista maista. Kuvitetut matkakirjat olivat suosittua luettavaa. Astioissa ja sermeissä oli kiinalaisia aiheita.

Yhä useammalla isännällä oli turkkilainen tupakkahuone, jossa hän istui turkkilaisaiheinen tupakointimyssy päässään sikaria tai piippua tuprutellen. Naisväki järjesti johonkin alkoviin turkkilaisen nurkkauksen, jossa sai lojua pehmeällä selkänojattomalla sohvalla ja tutkia rei'itetyn haaremilampun valossa uusimpien naistenlehtien muotikuvia tai kirjoittaa kirjeitä sukulaisille.

Aikana, jolloin nainen hallitsi maailmanhistorian suurinta imperiumia - jossa aurinko ei koskaan laskenut - tavallinen nainen oli alistettu ja turvaton. Hän joutui useimmiten purkamaan ahdistuksensa käsitöihinsä, jotka olivat hänelle pakoa todellisuudesta ja pianonsoiton ohella ainoa keino taiteelliseen ilmaisuun.

Kodikkuutta ja kuolemanläheisyyttä

Viktoriaanisen ajan naiset valmistivat taitavasti monenlaisia koriste-esineitä, joiden teko piirtämisen ohella kuului yleissivistykseen. Lapset seurasivat vierestä ja oppivat vähitellen myös valmistamaan vahahedelmiä ja kukka-asetelmia höyhenistä, simpukoista ja kuivatuista kukista. Tunnelma askarrellessa oli varmaankin kodikas: uunit ja takkatuli lämmittivät, soittorasiasta kuului kaunista musiikkia ja huoneessa oli suloinen tuoksu, joka tuli pienessä keramiikkamökissä palavasta tuoksupilleristä.

Omia erikoisuuksiaan koriste-esineiden joukossa olivat suruesineet. Sureminen oli sallittua ja jopa muodissa, surihan Viktoriakin vuosikymmenet rakasta Albertiaan, joka kuoli vuonna 1861 vain 42-vuotiaana. Kuolema vieraili usein Viktorian ajan perheissä. Vainajien muistoksi ommeltiin koruompeleita, maalattiin muotokuvia ja tehtiin hiuksista taidokkaita seppeleitä ja koruja.

Koristeaiheita luonnosta

Luonnon ja maalaiselämän ihailu yhdisti Viktorian ajan ihmisiä. Luonto tarjosi paon todellisuudesta, joka oli ruma ja epäoikeudenmukainen. Joseph Paxtonin suunnittelema Kristallipalatsi ( jossa pidettiin Lontoon suuri maailmannäyttely vuonna 1851) osoitti että luonto voidaan tuoda sisälle lasin avulla. Viktoriaaniseen kotiin ilmestyivät ranskalaiset ikkunat, viherhuoneet, kaari-ikkunat, kuistit ja lasiverannat. Koti oli puutarha, jossa äiti helli lapsiaan ja kukkiaan.

Luontoaiheita oli koristeina kaikissa tyylisuunnissa, materiaaleissa ja esineissä. Kukat ja lehdet koristivat makuuhuoneiden messinkisänkyjä ja posliinisia pesukannuja, lastenhuoneiden ja verantojen korihuonekaluja. Pihalla ja sisälläkin käytetyissä valurautatuoleissa oli kiemuraisia lehtiä ja rypäleitä.

Erityisen hyvin kukkakoristelu sopi paperimassaan, josta tehtiin tarjottimien ja pikkupöytien lisäksi jopa makuuhuoneen kalustoja ja isoja teräksellä vahvistettuja kaappeja, joita koristeltiin myös helmiäisellä.

Luontoaiheita myös kapinatyyleissä

Suosituimpia eläinaiheita olivat viktoriaanisia hyveitä, ahkeruutta ja järkevyyttä, symbolisoivat orava ja pöllö. Loistavan värinen riikinkukko ja tyylitellyt kukat ja lehdet olivat suosittuja myös ajan kapinatyyleissä, jotka vähitellen johtivat kodinsisustuksen uusille urille.

Kalustus keveni, huoneet tulivat valoisammiksi ja linjat yksinkertaisemmiksi. Viktorian ajan huonekalut hylättiin ja myytiin jopa polttopuiksi, mutta tilavien talojen ullakoilla säilyi paljon tavaraa, josta aika on tehnyt jo antiikkia. Näitä tavaroita nykyajan ihminen voi kouliintuneella maulla ja huumorintajulla käyttää kotinsa kaunistamiseen.

Artikkelini "Viktoria tyyli palaa jälleen" ilmestyi Kotiliedessä (maaliskuu/1985).

Aurora-blogissani on pysyvät linkit Viktorian aikaan ja kirjoituksia 1800-luvun loppupuolesta ja vuosisatojen vaihteesta. Aurora-blogi kertoo Viktorian ajasta ja 1900-luvun alusta eli myös EDwardin ajasta.
http://aurorakirjat.blogspot.fi
http://aurorakirjat.blogspot.fi/search/label/Viktorian%20aika
Katso myös muut hakusanat Aurora-blogin pohjalta

3.4.2017

Katse ylös

Spring in Helsinki

Johanneksenpuisto keväällä 2007, jolloin oli asunut jo 13 vuotta Johanneksen kirkon vieressä. (Muutimme kesällä 2009 Töölöön,)
Helsingin vanha keskusta on säilynyt miltei samanlaisena kuin se oli oli. Tämä näkymä voisi olla kuvattu yhtä hyin 1900-luvun alussa, jolloin fiktiivinen päähenkilöni Aurora Koivu käveli tätinsä Bulevardilla olevasta puutalosta kohti Kaivopuistoa. Johanneksenkirkko oli valmistunut 1800-luvun loppupuolella.  Sen ympärillä ei ollut korkeita puistolehmuksia. Korkeavuoren kadun varrella oli matalia käsityöläisten puutaloja.
Katse ylös makrokuvat

Lokit Esplanadilla

Lokit Esplanadipuistossa


015 Eino Leino

Eino Leino Esplanadipuistossa

(Ensimmäinen opiskelija-asuntoni oli Iso Roobertinkadulla (17-9),
sitten Pikku Robertinkadulla, Merimiehenkadulla ja Tehtaankadulla)

10.3.2017

Magnolia

magnolia

Magnolia
Makrokuvat Flower
Photo: Anna Amnell

magnolia in East York, Toronto


Lue lisää-- Kotipihamme magnolia Torontossa

Tässä myös Puunvihaajat. Kuinka joku haluaa kaataa tämän kauniin puun?
Tästä puusta on vain muisto jäljellä.

Magnolia

Magnolia kukassa Helsingissä Honkanummen hautausmaalla, korkeus 3-4m.
Magnolian viihtyminen Suomessa. Tässäkin neuvotaan laittamaan talon seinustalle, kuten kanadansuomalainen rouva oli tehnyt.
http://www.viherrinki.fi/2012/06/magnolia-kukkivien-puiden-kuningatar/