26.4.2017

Aurora ja Molly


Kuvitettu lasten versio Aurorasta ja hänen ystävästään Mollysta, pienestä palvelustytöstä, joka haluaa oppia lukemaan.
Anna Amnell: Aurora ja Molly. 1999 (kuvitettu, helppolukuinen, kirjastoissa)
Tämä kirja oli ilmestyessään Helsingin Sanomien kymmenen myydyimmän kirjan listalla.

Ulkomainen adoptio on ollut suosittua Suomessakin. Lapsen maailma  muuttuu, kun hänet adoptoidaan turvallisiin olohin, hän saa huolenpitoa ja koulutusta. Vanhoina aikoina hyväsydämiset ihmiset ottivat orpoja tai kotoaan karanneita tai pois lähetettyjä lapsia kasvateiksi tai omiksi lapsikseen. 

Myös palvelijaksi pääseminen oli pelastus monelle lapselle.Tämän näkökohdan lapsityövoimaan opin historian luennoilla. Lapsityövoima oli tavallista 1900-luvun alussa. Kun tyttö pääsi palvelustytöksi, hän sai parempaa ruokaa kuin kotonaan. Se merkitsi usein nälkäkuolemalta pelastumista sekä tytölle itselleen että hänen pienille sisaruksilleen, sillä ruokittavien määrä kotona väheni ja usein tyttö antoi ainakin osan palkastaan kotiin. 


Palvelustyttö oppi laittamaan ruokaa ja hoitamaan kotia ja saattoi säästää rahaa tulevaa perhettään varten. Useimmat ihmiset kohtelivat palveluskuntaansa hyvin.

Lue lisää:
Orvot, suojatit, palvelustytöt
http://aurorakirjat.blogspot.fi/2015/03/aurora-ja-molly-orvot-suojatit-ja.html

"Kirjassa käydään läpi matka Helsinkiin, laivamatka Atlantin yli ja saapuminen maahan, joka ulottuu valtamerestä valtamerelle. - - Molly, kirjan toinen nimihenkilö on pieni, orpo piikatyttö, jonka suurin haave on oppia lukemaan. Molly on kömpelö ja arka, mutta Auroran ja Maryn hellässä hoivassa hän rohkaistuu ja oppii lukemaan. - - Aurora ja Molly saattaa innostaa nuorta lukijaa tarttumaan Aurorasta kertovaan trilogiaan ja sukeltamaan tyttökirjojen ihanaan maailmaan." Marketta Härkönen, Virikkeitä 1/99, s. 22. Ibby Finland.

"Lastenkirjallisuuden mittakaavassa Amnell onnistuu kuvaamaan luokkayhteiskunnan rujoutta siinä missä laaksomaiseman romanttista pehmeyttäkin." Loivamaa, Ismo: Nuortenkirjojen kevät oli ilmeeltään iloinen. – Ilkka 17.6.1999.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti